Elikkäs ajattelin esitellä meillä käytössä olevat vaunut! Tai eihän ne nyt ole ehtinyt olla käytössä kuin hetken, mutta silti löytyy mielipide niihin! :)

Ja siis kun aloitin vaunujen metsästämisen viime vuoden lopulla ajattelin ensin miettiä mitä vaunuilta haluan ja sitten vasta mennä katselemaan, eli luetteloin nyt minun kriteerini:

• vierekkäin istuttavat
• kaksi erillistä istuinta
• kaksi erillistä kuomua
• mahdollisuus kovaan kanokoppaan
• suuret renkaat
• kääntyvät etupyörät
• kevyet työntää
• 5-pistevyö valjaat
• tarpeeksi suuret, jotta esikoinen mahtuu hyvin istumaan talvivaatteissakin
• tarpeeksi pienet, jotta mahtuu suurimmasta osasta ovista

Kiertelin muutamia lastentarvikeliikkeitä ja lopulta minulla oli kolme vaihtoehtoa: Carena double swing, Easywalker duo plus ja Bumblerider indie twin. Näistä päädyin sitten Easywalkereihin, koska Carenien tuotanto loppui(mahdolliset varaosat olisi saattanut olla kivenalla) ja Bumbleriderit olisi olleet turhan kalliit(päälle 1000€).

Easywalker Duo Plus + kova vaunukoppa ja Dooky musta vaunuverho, värinä sand brown!

Tilasinkin sitten vaunut jo tammikuussa, kun ne oli kivasti tarjouksessa ja kun ne tuli, niin olihan ne pakko kasata ja jättää eteiseen hiplattavaksi! :) Käyttöön ne tosin pääsivät vasta kuopuksen synnyttyä, mutta kyllä niissä silmät lepäsi ennen sitäkin!

Ja sitten vaunut käytössä. Eli olen rakastunut! Ja niin tyytyväinen valintaani. Eli Vaunut on kevyet työntää, pyörät auki(eli pyörivinä) kääntyvät akselinsa ympäri ja töyssyistä menevät joustaen. Vaunut ei puolla kumpaankaan suuntaan, vaikka istujilla on painoeroa 10kg. Vaunukoppa on helppo kiinnittää ja irroittaa ja vaunut on helppo laittaa kasaan, ja pieneen kasaan menevätkin! :)

Hyvin mahtuu Vilikin kyytiin! :)

Muutama miinuskin näissä on, eli alakorit on kovin pienet(mutta niin ne oli kaikissa muissakin tuplissa mitä katselin) ja rataosan selkänojan säätö tapahtuu vetoketjuilla(tosin mahdollisuus on myös portaattomaan säätöön klipsillä, kantavuutta en tosin tiedä) ja sen saa vain kolmeen eri asentoon. Ja jalkalauta kaareutuu edestä, jolloin Vilin vasen jalka "putoaa" yli hänen nukkuessa..

Noin yleisesti ottaen olen siis todella tyytyväinen valintaani ja että vaunut ajoissa tilasin, tosin niitä käyttöön ottaessani löysin pienen vian; yhden vetokoketjun lähtökohta on rispaantunut niin, että vetoketju "purkaantuu" väärästä suunnasta kiinni ollessan. Mutta tästä asiasta on reklamaatio tehty, vastausta odotellessa. :)

Elikkä siis meidän vyöhyketerapeutin ohjeet. JA nää oli meille, vauva normaalin kokoinen ja painon nousussa ei oo ongelmaa.
Eli alkuun oli äidin ruokavaliosta, maitotuotteet, käälit, sipulit, omenat, paprikat ja liian runsas sokerin käyttö saattavat aiheuttaa joillekkin suolistovaivoja, myös kahvi, kaakao ja hiilihapolliset juomat eivät aina sovi.
Ohjeita lapsen hoitoon: voi kokeilla lämmintä risiiniöljykäärettä(lämmintä risiiniöjlyä vatsalle ja kelmua päälle ja vaatteet siihen päälle), 2-4 kertaa vuorokaudessa, etenkin iltapäivällä ja illalla, muutaman tunnin ajan. n.kk ikäiselle lapselle voi kokeilla MAGNESIA-maitoa(teelusikan kärjellinen 2-3krt/vrk). Maitohappobakteerit ja D-tipoista vesiliukoinen Jekovit sopivat monelle paremmin.
Puhus myös siitä, että ruoansulatus "toimii" ns. viiveellä ja maitoa tulis tarjota n. 3h välein(tai harvemmin jos vauvan ei ole nälkä) ja monella vauvalla on vain jano, joten välissä voi tarjota keitettyä vettä tuttipullosta, määrästä ei sanonut muutakuin "oiset juovat enemmän kuin toiset" ja et niin paljon vois tarjota, ku vauva juo
Vyöhykehieronnasta en nyt osaa kirjallisesti selittää, muutakuin, että mahasta ainakin pyörivällä liikkeellä suolen suuntaisesti(vasemmalta ylös, oikealle, alas ja vasemmalle) ja jalkaterät oli tärkeet; varpaat ja jalkapohjat, niissä on kaikki kehon pisteet. Jalkapohjia voi hieroa mm. kahdeksikkoa ja sit lopuksi vetää joka varpaan kohtaa ja varpaan välistä suoraan kantapäähän, se kuulemma "läpäisee" kaikki pisteet(varsinki vauvalla, jolla on nii pirun pienet jalat)
Tälläiset ohjeet me saatiin! Niin ja hierontaa tulisi aluksi tehdä joka toinen päivä ja sit ruveta harventaa kun auttaa

"Vauva, vaavi, pikkuveli..." Nimetön lapsi - onko sellaisia?

Ei, meidän vauvalla on kyllä nimi ja ihan maistraattiin ilmoitettukki on, kela-kortti löytyy ja hän on virallisesti nimensä saanut. Mutta miksi hän on edelleen "vain" vauva?

Tällä kertaa päätimme, että emme kerro pikkusen nimeä, ennen kuin vasta nimiäisissä. Päätös on pitänyt hyvin ja olen osittain iloinen tästä onnistumisesta. Osittain vain siksi, että minusta on outoa kutsua lasta vauvaksi, tai siis ihan kuin se ei olisi edes olemassa, tai ei olisi sitä nimeä! Mitä jos nimen annon jälkeenkin jää päälle vauvaksi kutsuminen? Olisiko kiva lähteä armeijaankin, kun äiti huutelee perään "terve menoa vauva!"? Noh, täytyy toivoa, että ei jää päälle ja kyllä me keskenämme vauvaa ihan omalla nimellä kutsutaankin, koska Vili on viellä sen verran pieni, ettei osaa nimeä muille paljastaa, hah! ;)

Ajattelin tämän postauksen koskevan tulevia nimiäisiä, mutta koska nyt kärsin isosta ajanpuutteesta ja väsymyksestä(ylläri?), niin tämä postaus jää tyngäksi ja keskitytään niihin nimiäisiin vasta kun ne on vietetty(niin saadaan niistä "jätti"postaus), n. kk päästä! ;)

Keneltä minä näytän?

"On syttynyt sydän pieni,
on elämä alkanut.
on kastetta vailla vielä,
lapsemme pieni nyt.
sen tuletko kanssamme jakamaan,
pikkuisen nimen kuulemaan?"(nettilöydös, ei tekijää kirjattu)

Me leikittiin omalla pihalla ihan vain kaksin Vilin kanssa, otettiin laatuaikaa, sekä käytiin vähän siellä sun täällä puistoilemassa myös pikkuveljen kanssa. Vili tykkäsi kovin, kun ei ollut hirveää pukemista ja ulkonakin oli mukavampi touhuta, kun vaatteet ei kiristänyt tai estellyt esim. liukumäkeen kiipeämistä. Ainoa haittapuoli oli auringon paistaminen silmiin, millään ei Vili uskonut, että ne aurinkolasit estäisivät häikäisyä, vaan pikku mies otti lasit aina pois silmiltä!

Käytiin pääsiäisenä myös ensimmäisellä vähän pidemmällä autoreissulla ja mentiin mumin ja papin(isäni ja äitipuoleni) luokse yökyläilemään. Kaikilla oli kivaa, saatiin isin kanssa vähän rentoutua, kun mumi ja papi katsoivat Vilin perään ja minä pääsin pitkästä aikaa hevosen selkään! :)

Ilmojen innoittamana minä innostuin myös kävelemään ja koska imetyskin alkoi taas sujua, niin ollaan myös aikapaljon reippailtu sillä varjolla, että välipalaa on pystytty syömään matkan varrella - hyvä me! 

Vili juuri heränneenä välipalalla.

Vauva juuri heränneenä välipalalla.

Päivä 1

mun kesämiehet kotosalla ja isompi ulkosalla, päivä menty eikä meinattu ja nyt löhöillään, pojat unilla ja leffa pyörimässä! <3

Päivä 2

aamulla perhekahvilassa, sieltä länkkäriin ja välipalahetki puistossa ja kävellen kotiin vieraita kestitsemään!

Päivä 3

päivällä tanssitettiin vauvaa, käytiin kahvilla ja mentiinpä tytyjen kanssa "piknikillekkin"! Sitten haettiin Ada kylään ja ulkoiltiin koko iltapäivä. nyt on rentouduttu saunassa ja seuraavaksi leffaa, kebua ja lonkeroa! :P

Päivä 4

Tänään meidän vauva on saanut virallisesti nimen <3 sekä aamusta pojat vähän hempeili, päivällä siivoiltiin ja ulkoiltiin ja ilta kiteytettyna yhteen sanaan: vi**u..

Päivä 5

aamu alkoi kahvilla ja loppuu facebookkaamiseen.. Välissä käytiin poikien kanssa match showssa, kaupungissa syömässä ja lippis ostoksilla, sekä kotouduttua saunassa!

Tässä siis vähän avausta meidän arjesta! Tätä voisinkin harrastaa useammin, eli n. kerran kuussa voisin tehdä postauksen, jossa on esitwlty meidän senhetkistä arkea kuvina! :)

Vili on ruvennut hirveästi höpöttämään vauvalle, välillä "lukee" myös jotain kirjaa ja välillä esittelee hienoja lelujaan, toivoen varmaan saavansa pian leikkikaverin itselleen ;) Onneksi ollaan Vilin kanssa käyty paljon paikoissa, joissa on muitakin saman- ja eri-ikäisiä lapsia, niin Vili on tottunut siihen, ettei ihan rajuja juttuja voi pienempien kanssa tehdä ja hän osaa myös jakaa lelujansa(niin omia, kuin vieraitakin) muiden kanssa, joten en usko siitä tulevan ongelmaa - ainakaan viellä.

Vauvan sormet on niin ihmeelliset!

Toki viellä ei voi näitä kahta jättää keskenään samaan tilaan, tai minulta ei siihen luottoa löydy, Vili kun kuitenkin on niin pieni viellä, eikä välttämättä ymmärrä mitä vauvan kanssa voi tehdä ja mitä ei, joten kahdestaan ollessaan voisi vauva saada vähän osumaa, joko Vilin "taputtelusta" tai leluista, joita isoveli toisi leikitettäviksi. Eikä minun mielestä vajaa 1.5v ikäisen kuulukkaan osata heti olla vauvan kanssa, vaan kokoajan oppia uutta! 

Nykyään Vili ei myöskään kaihda pikkuveljeään, vaan jos vauva on äitin sylissä(esim. syömässä), niin tulee Vili reippaasti katsomaan, tajuaa kuitenkin, että juuri sillä hetkellä äiti ei voi häntä ottaa syliin, vaan omaa vuoroa tulee odottaa. Reippaasti Vili myös odottaakin, ei kitise, eikä yritä änkeä syliin, vaan tulee viereen "toteamaan", että syli on täynnä, jatkaa hetkeksi touhujaan ja tulee uudestaan katsomaan tilanteen. Ja toki, kun vauva on ruokaillut/sylitellyt kyllin, niin saa hän myös väistyä isoveljen tieltä, kyllä sitä syliä ja aikaa sylissä riittää sopivasti molemmille, Vili kun ei kaipaa sylittelyä enää niin paljoa, eikä tule mustasukkaiseksi myöskään siitä, että vauva saa olla paljon sylissä.

Vili on myös oppinut tykkäämään kainalossa olosta, hän saattaa hakea kirjan tai lelun ja tulla äitin kainaloon nojailemaan pitkäksikin aikaan samalla kun vauva on sylissä. Ja hyvinhän ne molemmat mahtuu siinä olemaan, varsinkin kun Vili on jo hienosti oppinut, että silloin ei saa reuhoa, vaan on istuttava nätisti vieressä, niin äiti voi vaikka lukea siinä samalla. 

VIli huomasi, että myös mamman sylissä on paikka molemmille.

Ja pitää viellä mainita, että kun Vili on ruvennut kovin matkimaan mitä muut tekee, niin onpa hän myös "oppinut" katsomaan telkkaria. Tosin herran pitää olla tosi väsynyt ja mieleltään rauhallinen, niin hienosti hän kipuaa itse sohvalle katsomaan lastenohjelmia. Tosin tämä on vasta ruvennut "kiinnostamaan" ja siksi siellä sohvalla ei varttia kauempaa jakseta aikaa viettää(nukahtamatta), mutta minusta se on ehkä parempikin, ettei lapsi liikaa sitä telkkaria katso. Olisihan se helppo situttaa muumeja katsomaan pidemmäksikin aikaa, jos siihen "olisi mahdollisuus" ;)

Eli meidän herra 1v., tuore isoveli, kävi minua ja vauvaa sairaalassa katsomassa heti perjantaina päivällä. Itse vähän jännitin, mitä tuleman pitää, sillä viimeinen vuorokausi oli ollut todella outo Vilille, sillä ensin hän oli lähtenyt ystäväni kanssa ulos(näki kun lähdin autolla) ja sitten mamma oli häntä tullut hakemaan yökyllään ja sitten viellä hänet tuodaan vieraaseen paikkaan katsomaan äitiä sairaalavaatteissa, eli en odottanutkaan, että Vili ei olisi vähän hämmentynyt. Mutta mitä sitten tapahtui; tulin vauvan sänkyä työntäen ovesta ja samalla huikkasin moit äitille ja Vilille, niin Vili jähmettyi paikoilleen, kuin suolapatsas! Siinä se sitten toljotti ilmeettömästi kun kävelin hänen luokseen ja kyykistyin eteen(kokoajan jotain puhuen), mutta vielläkään toinen ei liikahtanut. Minun piti ottaa Viliä kädestä kiinni ja vähän vetää itseeni päin, ennen kun suolapatsas mureni ja sitten Vili tulikin halaamaan(!!) minua ja rutistikin kovin ja kauan! Vili ei ikinä ole halanut minua niin, se oli omalla tavallaan todella outoa ja samalla todella ihanaa!  Halauksen jälkeen ja "lumouksen" loputtua Vilikin alkoi käyttäytyä normaalina itsenään, eli alkoi heti höpöttämään ja touhuamaan lelunsa kanssa! :)

Pitää kyllä todeta, että minun arvaukset osui aivan oikeaan vauvan suhteen, eikä Vili kyllä ymmärtänyt vauvan päälle yhtään. Vili kyllä katsoi sinne vauvan sairaalasänkyyn, että jotain siellä kyllä on, mutta siinä se. Siellä hissikäytävällä kun oli meidän huonekaverikin vauvaa näyttämässä ystävilleen, niin Vili jutteli sen vauvan kanssa, eli kun vauva itki, niin Vili huusi takaisi! :D

Yritettiin sitten Viliä vähän tutustumaan meidänkin vauvaan, joka vaan nukkui. Ensin mamma otti vauvan syliin ja me mentiin sitten Vilin kanssa ihmettelemään ja sitten minä otin vauvan syliin ja Vili sai tulla viereen katsomaan(ja yrittämään syliintunkua), "tutustuminen" meni ihan hyvin, ketään ei sattunut ja Vilikään ei loukkaantunut, vaikkei päässyt syliin, kun vauva valtasi tilaa(olinhan sylitellyt Viliä kovin jo aijemmin). Yritettiinpä saada heti myös yhteiskuvaa ja se touhu osottautuikin lähes mahdottomaksi, ihan jo sen takia, että minä yritin ottaa kuvaa äitini lumialla, jota en osaa käyttää. Mutta tässä ainoa kuva, josta saa jotain selvää:

Vili tutustuu pikkuveljeen - nenän kautta! :)

Meidän vauva kun on todella hiljaista sorttia, niin tuntuu, ettei Vili ymmärrä toisen olevan edes hengissä. Muutaman kerran kotona kun vauva on vähän ynissyt ja heilunut, niin Vili on yrittänyt mennä toista taputtamaan ja silloin ollaan harjoiteltu pikkuveljen rauhallista silittämistä! Mutta yleisesti siis jos vaikka vauva on minun tai isin sylissä tai sohvalla, niin Vili ei kiinnitä siihen ollenkaan huomiota, vaan touhuu omiaan ja käyttäytyy niin kuin ennenkin.

Nyt kun viellä vauva vaan nukkuu ja syö ja isi on kotona, niin Vili saa saman verran huomiota kuin ennenkin, leikitään kaikki yhdessä ja välillä kaksinkin, käydään ulkona ja kaupassa, ym, niinkuin ennen vauvan syntymääkin, joten viellä ei mitään mustasukkaisuutta ole. Tulevaisuudesta en osaa sanoa, se selviää sitten, kun vauva rupeaa olemaan enemmän "läsnä" arjessa.

Nyt kun en keksi tälle mitään paikkaa ja haluan jakaa kuvan teidän kanssaan, niin käytiin Myllyssä 6.4 katsomassa formulaa ja Vili pääsi isin kanssa myös kokemaan sen sisältä:

Polikliininen synnytys tarkoittaa sitä, että äidillä ei ole lainkaan vuodepaikkaa, vaan hän kotiutuu 6-24 tuntia synnytyksen jälkeen. Polikliininen synnytys edellyttää sekä äidiltä että vauvalta tiettyjä asioita. Äidin on oltava terve uudelleensynnyttäjä, jonka raskaus on sujunut ongelmitta ja vauva syntyy ongelmitta alateitse. Vastasyntyneen täytyy olla täysiaikainen, normaalikokoinen ja hyväkuntoinen. Kotiutumisen jälkeen on poliklinikkakäynti synnytyssairaalassa 2-4 päivän kuluessa kotiutumisesta.

Varhainen kotiutuminen:

Oikealta termiltään lyhytjälkihoitoinen synnytys(lysy). Tässä vaihtoehdossa kotiutuminen tapahtuu 24-48 tunnin kuluttua synnytyksestä synnytysvuodeosastolta lääkärin tarkastuksen jälkeen. Edellytyksiä kotiutumiselle on mm. äidin on oltava uudelleensynnyttäjä ja synnytyksen tapahduttava ongelmitta alateitse, raskauden on oltava täysiaikainen(37 rv täynnä) ja normaali, vauva ei saa kuulua verensokeriseurannan piiriin ja hänen tulee vaikuttaa terveeltä ja hyväkuntoiselta, vauvalla tai äidillä ei saa olla infektioriskiä.

Elikkäs, aijemmin jo olin kertonut haluavani polikliinisen synnytyksen, mutta kun sairaalassa ollessa(lapsivuodeosastolla viellä) juteltiin miehen kanssa, niin päätettiin, että jäädään ainakin yhdeksi yöksi vauvan kanssa synnytysvuodeosastolle, jotta isi pääsisi juhlistamaan varpajaisia(joita ei edellisen synnytyksen ajankohdan takia juhlistanut), eli mikäli esteitä ei tulisi, niin havittelisin varhaista kotiutumista!

Tämmöisen nyytin vierestä siis heräsin lauantaina(12.4) aamuna synnytysvuodeosastolta!

Sitten synnytys kun lähti käyntiin ajattelin jo "yksi oikein", eli se ei tulisi olemaan este kotiutumiselle ja kohta huomattiin, ettei oma kuntokaan tulisi olemaan se este - synnytys kävi niin helposti, että olin taas jalkeilla heti kun napanuora oli leikattu ja vauva punnituksessa - eikä kipujakaan ollut!

Synnytysvuodeosastolle kun siirryttiin, niin ensimmäisenä ilmoitin kätilölle, että hän merkkaisi meille lääkärin tarkastuksen seuraavalle päivälle, sillä haluaisin varhaisen kotiutumisen. Ja niin jäätiin odottamaan seuraavaa päivää, eli lauantaita, lääkäri kuulemma tulisi n. puolen päivän aikaan osastollemme. Perjantaina päivällä Sippe sitten kävi siivoamassa varpajaisia varten ja samalla haki meille autokopan ja kotiutumiskassin sairaalalle, jotta minun äitini pääsisi meitä sitten lauantaina hakemaan, mikäli kotiutumislupa saataisiin(en halunnut odottaa iltaan, jotta Sippe olisi ajokunnossa..).

Lauantaina lääkärin tarkastuksessa mukava naislääkäri tutki vauvan(ja sai muuten pissat päällensä, heh!) ja sanoi kaiken olevan mallillaan(tässä vaiheessa hihkuin jo mielessäni) ja sitten sieltä se tuli "mutta"-sana ja tunnelma latistui täysin. Mutta-sanan jälkeen lääkäri rupesi puhumaan siitä, että kun vesiä meni jo 30h ennen synnytystä, niin siinä on infektioriski vauvalla, sillä sieltä reiän kautta on saattanut bakteereja päästä jo mahassa vauvan luo ja kun ei tieteellisesti ole tiedossa, miksi toisilla lapsivettä menee jo niin aikaisessa vaiheessa, että voi kuulemma johonkin infektiojuttuihin liittyä.. Minä siinä mieli maassa sitten kuuntelin ja olin jo itkuun purskahtamassa, kun lääkäri totesi, ettei voi meiltä kotiutumista kieltää, muttei sitä suosittele, sairaalassa kun on osaava henkilökunta vauvaa tarkkailemassa(mahdollinen infektio kun voi puhjeta viim. 2vrk ikäisenä). Siinä sitten oltiin - minun piti päättää lähdetäänkö kotiin vai ei, mikä olisi vauvan paras, mikä olisi minun paras ja niiden ristiriidat..

Soittelin sitten Sippelle ja äidille ja heidän kanssa keskusteltuani päätin, että me lähdetään kaikesta huolimatta kotiin, osaisin tarkkailla vauvaa, joskos sieltä infektio puhkeaisi ja sairaalalta sain kuitenkin hyvät ohjeet tarkkailuun ja numeron, mihin voin soittaa 24/7, jos tulisi kysyttävää. Ja niin me jäätiin odottelemaan äitiäni(ja Viliä) meitä hakemaan!

Näin jälkikäteen ajateltuna, olen todella tyytyväinen, että me lähdettiin kotiin, sairaalat kun ei ole minua varten, vaan en pysty nukkumaan, enkä syömään siellä ja olisin kokoajan ahdistunut ja miettisin vaan kotiin pääsyä. Vauvaa oli helppo tarkkailla kotona, olen edelleen varma, että jos jokin infektion oireista olisi hänelle tullut, niin olisin sen kyllä huomannut - nyt ei onneksi tarvinnut, sillä meidän vauva on täysin terve! :)

Eli tällä kertaa tiesin jo etukäteen, etten ryhdy imettämään, joten aloin kaivella tietoa pumppaamisesta ja miten sen saisi sujumaan ilman imetystä. Ohjeet oli suht helpot: vauva paljon ihokontaktissa ja juo paljon, niin jos maito on noustakseen niin kyllä se nousee. Ja niin nousikin! Eli ekat päivät sain pumpattua muutamat tipat ja vauva eli lähes kokonaan korvikkeella, mutta kolmantena päivänä käänne tapahtu ja maitoa rupesi tulemaan jo kohtuu hyvin, joten korvike jäi vähemmälle. Neljäntenä päivänä ei korviketta enää tarvittu, muuta kuin yöllä! Olin niin tyytyväinen, nyt meidän vauva kasvaa äidinmaidolla ja minun ei tarvitse imettää! :)

Tästä se lähti, ekat "kunnon" maitomäärät! :)

Nyt on saatu pumppaaminen neljässä päivässä säännölliseksi ja maitoa tulee n. 100ml per pumppaus kerta, mikä riittääkin sitten hyvin siihen seuraavaan kertaan. Nyt enää toiveissa on, että iltasin lähtisi herumaan enemmän, jottei sitä korviketta tarvisi antaa edes silloin yöllä sitä yhtä kertaa! Tosin olen hyvin tyytyväinen tähänkin tilanteeseen, Vilin kanssa asiat ei ollut aikoinaan edes näin hyvin.

Tulevaisuuteen jos katsotaan, niin tällä systeemillä mennään niin pitkään kuin vaan pystytään, eli toiveissa olisi, että äidinmaitoa riittäisi useampi viikko ja unelmahan olisi jos sitä tulisi kuukausi/useampi! Eli olen silti yhtä mieltä kaikkien kukkahattutätien kanssa, että vauvan on paras saada äidinmaitoa, mutta itse en ole niin jyrkkä, että asiaa enää stressaisin, meidän vauva tulee saamaan mahansa täyteen joka ruokailulla - oli se sitten äidinmaitoa tai korviketta!

Tässä pikainen kirjoitus aiheesta, joka on monelle äidille vähän arempi. Toivottavasti en nyt saa kenellekkään pahaa mieltä aikaiseksi, imetyskin kun on asia joka jakaa ajatteliat useampaan osaan ja arvostan kyllä jokaisen mielipidettä ja tapaa toimia - tässä on vain minun tyylini.

Ja hei, kaikki pienten ja suurempienkin laste äidit - muistakaamme, että jokainen on paras äiti lapselleen, ei kaikkea tarvitse tehdä oppikirjan mukaan, eiköhän jokainen lapsensa parasta ajattele! ;)

Eli 9.4 maatessani kaikessa rauhassa sängyssä, lorahti lapsivettä sänkyyn, sillon ajattelin sen olevan vaan hyvin vetistä valkovuotoa - olinhan juuri käynyt muutamaa päivää aijemmin päivystyksessä toteamassa, että silloinen lorahdus ei olisi ollut lapsivettä(edelleen epäilen tätä).

Seuraavana päivänä hakeuduin polille verisen vuodon takia, oikeastaan verisen ja limaisen vuodon, eli limatulppa se sieltä tuli pikkuhiljaa. Minut otettiin vastaan ja laitettiin vauvan sydänkäyrään. Käyrä oli todella hyvä ja kätilö teki saman paperi-testin ja totesi, ettei lapsivettä ole. Kuitenkin, koska oli toinen epäily lyhyen ajan sisään, niin piti viellä käydä lääkärin tarkistuksessa ja lääkäri tekisi paremman testin. Lääkäri sitten ultrasi, totesi kaiken olevan kunnossa ja tehtiin se parempi lapsivesitesti, mikä olikin sitten positiivinen ja osastolle jäätiin. Ensimmäiseksi lapsiveden menoksi kirjattiin 9.4 klo 23.30, mistä lähti sitten kello tikittämään ja käynnistys 48h päästä, ellei sitä ennen itsekseen käynnisty.

Tilanne oli kiva, sillä olin lähtenyt näytille ja olettanut, että minulle sanotaan kaiken olevan normaalia ja lähetettäisiin kotiin. Tilanne oli siis se, että isäntä oli kotona(maha kipeä) ja Vili mun kaverin kanssa pihalla, kello oli yli viisi ja minulla 6% akkua jäljellä. Siinä sitten asiat tärkeysjärjestykseen - kenelle soittaisin ekaksi ja kenelle viimeiseksi(ja toivoisin, että akku kestäisi). No sain kaikki asiat hoidettua, isännän sairaalalle ja pojan mamman luo!  

Supistuksia ei ollut tullut ennen polille tuloa(klo 17), mut siitä ne sit alko pikkuhiljaa ja kokoajan kovenivat, illalla(n. klo 20) tulikin jo 10min välein kivuliaita supistuksia, mutta niistä selvisin ilman kivun lievitystä, supistukset laantuivat suihkussa ja pääsin nukkumaan. Yöllä heräsin kaksi kertaa supistuksiin, mutta 4.30 heräsin taas supistuksiin ja niitä tulikin sitten 6min välein ja niin kamalia, että menin pyytämään kipulääkettä(jotta pääsisin takaisin nukkumaan), kätilö laittoi käyrään(klo 5.00). 5.30 aikaan hälytin kätilön sinne, oli niin paha olo, että ois ollu pakko päästä vessaan. Kätilö kertoi käyrässä olleen joku omituinen notkahdus, eikä siksi voisi päästää minua menemään, kysäisipä sitten olinko "tuntenut jotain", kerroin vähän nolostellen, että viime supistuksen aikana teki mieli ponnistaa! Kätilö huomautti, että siitä olisi pitänyt ilmoittaa heti ja että katsoisi nyt kohdun suun tilanteen. Hyvä että katsoikin, sillä olin 6cm auki(klo 5.45) ja synnärille! Sippe ehtisi juuri puol seittemältä osastolle, jolloin mulle laitettiin kohdunkaulan puudutus(vaikka lääkäri siinä sanos, että turhaan, kun kaulaa ei pahemmin ollut jäljellä ja avautuminen niin vauhdikasta). Vartti puudutuksen jälkeen(klo 6.45) soitin kätilön takaisin, koska puudutus ei auttanut(näin käskettiin tekemään) ja kätilö kurkkas "peiton alle" ja kertoi ystävällisesti, että oli aika ruveta ponnistamaan, että nyt tämä vauva syntyy ilman puudutuksia. Siinä sit ponnistelin vartin verran ilokaasun voimin ja klo 7 vaihtui kätilö ja hän sitten kertoi vauvan pään näkyvän jo hyvin ja oli aika aloittaa "itse synnytys", sit "pumpattiin"(ponnista-ei-ponnista-ei) hetki, ettei liian nopeasti synny(vauvalla huono tarjonta) ja klo 7.11 maailmaan syntyi pienen pieni poika rv 40+6!

Pieni suloinen poikanen <3 

Sen verran oli syöksysynnytys, että vauvan nenä sai enemmän osumaa ja nenä ja otsa oli mustelmalla ekat päivät.

Kivunlievitykseksi sain tosiaan kohdunkaulan puudutuksen, mutta siitä ei apua ollut, eli koin kammoamani "luomusynnytyksen" ilokaasun voimin. Esikoinen oli tilat raivannut ja kun hoikempi poika tuli, niin ei edes nirhassut paikkoja! 

Tällä kertaa saatiin siis myös tehdä kaikki oikein! Eli vauva pääsi heti minun paidan sisään ja isi sai leikata napanuoran(oli kuulemma sitkeä!), sekä pitää vauvaa paitansa sisällä, kun itse kävin suihkussa ja söin. 

Taas jäi positiiviset muistot syntymästä, joten meidän lapsiluku ei varmasti jää tähän kahteen! :)