Mitä on synnytyspelko?

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Aila Tiitinen on kirjoittanut näin; "Lähes jokainen raskaana oleva nainen jännittää synnytystä. Tämä on luonnollista uuden tilanteen edessä. Voimakas synnytyspelko sen sijaan on suhteeton ja epärealistinen pelko, joka on haitallinen sekä naiselle itselleen että raskauden ja synnytyksen kululle. On arvioitu, että noin 6–10 %:n raskaana olevista kärsii synnytyspelosta.".

Onhan se jännää, varsinkin, jos on ensimmäinen synnytys edessä, mutta entäpäs, kun on toinen synnytys ja ensimmäisestä on pelkästään hyvää sanottavaa?

Sitä mistä minun synnytyspelko on tullut, en tiedä, en kuulu siihen kategoriaan, joka pelkää sitä ensimmäistä, enkä siihen joka pelkää seuraavaa sen takia, että ensimmäisessä olisi jotain käynyt, joten miksi minä pelkään? Mietin kauan vastausta, ennenkun tajusin sen itsekkään, mutta sitten kun tajusin, niin ihan ymmärrettäväähän se on! Eli minä pelkään synnytystä tietämättömyyden takia, asia mikä saa minut normaalistikkin ahdistumaan ja panikoimaan.

Kerrataanpa nopeasti ensimmäinen synnytykseni niin kuin sen muistan: Eli Vilin oli todettu olevan suurikokoinen jo rakenneultrassa ja kasvua seurattiin kahden viikoin välein kontrolliultrissa. 28.12.12 minulla oli aika TYKSiin äitiyspoliklinikalle, missä he tekisivät omat mittaukset ja painoarviot ja neuvolatäti sanoi, että miettivät sitten käynnistystä sen mukaan. Noh, perjantai koitti ja aamulla menimme Sippen kanssa polille ajatuksella "vaikka olisikin vähän isompi, niin ei ne käynnistä, kun nyt on kaikki pyhät, ymym." ja minä olin luvannut leffaankin mennä illalla. Lääkäri aikansa katseli ja tutkaili ja sai vauvan painoarvioksi n. 4kg ja sanoi sitten, että lähdetään vaan käynnistämään heti. Pallongi käynnistys ja jos ei sillä käynnisty, niin kotiin välissä, ennen seuraavaa yritystä. Niin pallongi asennettiin ja minä jäin sairaalaan. Synnytys lähti käynnistymään illalla, kun pallongi lähti pois ja alkoi supistukset, myöhäisen ajankohdan takia sain kuitenkin kipulääkettä ja pääsin takaisin nukkumaan. 29.12.12 lauantaina aamulla oli lääkärin tarkastus, olin muutaman sentin auki ja jäin odottamaan siirtoa synnytyshuoneeseen, se tapahtui kahdentoista aikaa. Salissa sitten vietimme tovin jos toisenkin, supistusten pikkuhiljaa palauduttua ja vähän kovennettua(epämukaviksi/vähän kivuliaiksi) tuli lääkäri kyselemään, että mitäs kivunlievitystä olin ajatellut, anestesialääkäri kun olisi valmiina epiduraalia antamaan - ja sen minä otinkin! Kalvot puhkaistiin iltapäivällä, jotta saatiin vähän vauhditettua synnytystä. Epiduraalin avulla nukuin iltaan asti, tai oikeastaan niin kauan, että kätilö ilmoitti, että olen 10cm auki ja aika ponnistaa. Juuri kun ponnistusvaihe alkoi, niin joku mittari rupesi huutamaan sen merkiksi, että vauvalla olisi hätä alkamassa, joten saliin tuli lääkäri avittamaan synnytystä imukupilla. Imukupilla avitettuna Vili sitten lähti syntymään, minä ponnistin, vaikka tuntui, etten jaksaisi(edellis illasta asti kaikki suuhun laitettavan olin oksentanut pihalle), imukuppi irtosi juuri kun Vilin pää oli osittain ulkona ja kätilökin kuulemma pomppasi mahani päälle, ettei vauva luiskahda enää takasin päin(tätä en muista). Viimeiset ponnistukset tein 21.31 ja niin Vili syntyi, napanuora kaulan ympärillä ja shokissa. Isi ei saanut leikata napanuoraa, kun oli niin kiire saada vauva "rauhoittumaan" ja lämpökaappiin, minäkin sain kuulla ensimmäisen itkun kaukaa, ilman että vauvaa edes näin. Pienen nirhauman sain, kaksi tikkiä laitettiin parantamaan toipumista(ei niitäkään kuulemma olisi tarvinut) ja minä pomppasin heti pystyyn(isännän tukemana), kun kaikki oli hävinnyt huoneesta. Vili tuotiin takaisin ja hän pääsi kylpyyn isin kanssa samalla kun minä kävin suihkussa ja söin ja join(lämmintä kaakaota<3). Siitä se vauva-arki sitten lähti! :)

Elikkäs ensimmäinen synnytykseni oli lyhyesti sanottuna kivuton ja nopea, no hard feelings! Mutta nyt pelkään tätä seuraavaa kuollakseni!

Päässäni pyörii kysymykset kuten koska synnytys käynnistyy? Millaisia on kunnon supistukset? Kuinka kauan tarvitsee kestää kipua? kuinka kovaa kipu voi olla? koska tietää, että pitää lähteä sairaalaan? Minne siellä pitää mennä? Mitä sitten tapahtuu? Apua!

Päässä pyörii myös kysymykset vauvan hyvinvoinnista ja ajatukset siitä, mikä kaikki voi mennä vikaan. Niitä kun en ehtinyt/tajunnut miettiä ennen Vilin syntymää(ja hyvä niin).

Minä käyn hoitamassa tätä pelkoa pelkopolilla, jutustelemassa lääkärin ja kätilön kanssa. Huomenna itseasiassa on viimeinen käynti(rv 38+2), puhutaan siitä, että olisiko käynnistys sittenkin minulle mukavin vaihtoehto, vai kestänkö odottaa luonnollista käynnistystä kotona.

 

Siinä pieni sepustus pelosta, jonka kanssa painin ja johon onneksi saan apua, eipä painajaiset ainakaan ole ihan ylitsepursuaviksi päässyt. Äiti on ihana ja aina muistuttaa, kun minä(toinen lapsi, vuoden erolla veljeeni) meinasin syntyä vessan pyttyyn, kun niin nopeasti olin tulossa. Harmi, kun omia synnytyksiä ei voi verrata äidin synnytyksiin, muutoin olisi tiedossa mukava synnytys! :)

Seuraavalla kerralla sitten voisin paljastaa meidän sairaalakassin sisällön - kunhan olen saanut sen pakattua! :D